”Hankalinta sokerissa mielestäni on sen ”koukuttava”, itsensä käyttöä vahvistava ominaisuus jo melko pienilläkin annoksilla.”
Nimenomaan tämän sokerilla olevan ominaisuuden takia siitä eroon pyristellessä pitäisi pyrkiä siitä eroon ns.kertalaakista, kuten yleensäkin kun yritetään eroon jostain mikä ”koukuttaa”. Jos kroppaa pitää vähin erin koko ajan pienessä koukussa, on kroppa kuitenkin siinä koukussa. Kun varsinkin lisätystä sokerista (mitä siis on maailman kaikki valmisruoka tavalla tai toisella pullollaan, esim. kinkkuleikkeissä tai vastaavissa missä nyt ei luulisi glukoosia olevan tai mihinkään tarvittavan) pääsee eroon, se on jo paljon kokonaishiilareiden määrässä. Mutta monelle se yksin ei riitä taltuttamaan tuota makean himoa, koska myös muut hiilihydraatit pitävät elimistössä sokerikoukkua yllä. Elimistöhän ei tiedä mistä vereen muodostuva glukoosi on peräisin. Silloin tiukka vhh on hyvä keino tuon koukun irrottamisessa. Omaa toleranssia voi sitten vähin erin testata kun elimistönsä ensin totuttaa vähille hiilareille. Tämän jälkeen helposti huomaa hiilareiden vaikutuksen moneen asiaan elimistössä, ei pelkästään verensokerin heilahteluihin, vaan esim.mielialaan, vatsavaivoihin kuin myös esim. naisten vaivoihin (mm.eril.hiivat lisääntyvät hiilareilla helposti) erilaisiin iho-ongelmiin, allergioihin yms. Kun vähin erin oman toleranssin sokeriin/hiilareihin oppiin, niiden kanssa oppii myös elämään eri tilanteiden mukaan.
Tämä sokerikoukku ja sen yleisyys vaan pitäisi myöntää, että meillä se nykypäivänä monella on ja samoin tuon koukun mukanaan tuomat mahdolliset riskit, varsinkin pitemmällä aikavälillä. Tietenkin jokaisen oma asia on miten paljon laittaa painoarvoa esim.omalle terveydelle tai mihin suuntaan se menee kun ikää kertyy.
